ARMAS

+358 50 401 8109
hola@armascreative.fi

Osuuskunta Armas Creative etsii uusia jäseniä, jotka työskentelevät freelancereina luovalla alalla. Tämän hetken jäsenet ovat elokuvantekijöitä, näyttelijöitä, muusikoita, kirjailijoita, ja teatterin tekijöitä.

Osuuskunnan kautta jäsenet voivat laskuttaa töitään. Jokaisesta laskutuksesta menee 10% (7% yli 2 000€ ja 5% yli 3 000€ laskuissa) kirjanpitoon ja taloudenhoitoon, joita hoitaa osuuskunnan jäsenet ja ylijäävä raha menee osuuskunnan yhteiseen kassaan. Kukaan ei siis tee voittoa muiden työllä ja tarkoitus on luoda yhteinen alusta joka tukee prekaarissa asemassa olevia freelansereita.

Tämä toteutetaan mm. keräämällä yhteistä pääomaa, jonka kautta on mahdollista hankkia jäsenten käyttöön tarkoitettuja tuotantovälineitä, kuten esimerkiksi kameroita ja kulkuvälineitä, sekä mahdollistaa työtiloja jne.

Alkusijoitus on liittymisen yhteydessä 150 euroa, joka maksetaan takaisin, mikäli jäsen päättää lopettaa jäsenyyden. Jäsenillä ei ole tarvetta pyörittää omaa yritystä, eikä huolehtia hallinnosta ja kirjanpidosta, sillä kaikki hoidetaan yhteisesti osuuskunnan puolesta ja nämä kulut maksetaan osuuskunnan osuudesta jokaisessa laskussa.

Back To Top